Mustavalkoelokuvasta takaisin värifilmiin.

Mun elämä on ankeaa ja toivotonta; ainoat valonpilkahdukset löytyvät hetkistä jolloin pääsen korkkaamaan. Jos lopetan juomisen, niin mitä jää jäljelle? Pelkkää  kurjuutta? Onko juomisen lopettamisessa ylipäätään mitään järkeä?

Alkoholisti ajattelee, ja ennen kaikkea tuntee, juuri noin. Elämä on jatkuvaa selviytymistaistelua tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Alkoholi vaikuttaa kehon mielihyväjärjestelmään siten, että aitoa iloa ja tyytyväisyyttä on mahdotonta kokea ilman päihdettä. Uransa alkumetreillä juoppo kyllä onnistuu saavuttamaan nousuhumalan ja hakee sitä aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Nousuhumalaan pääseminen kuitenkin vaikeutuu koko ajan ja lopulta sitä ei enää saavuta lainkaan. Kirjoitan alkoholismin etenemisestä, vaiheista ja kehon mielihyväjärjestelmästä myöhemmin lisää.

Millaiseksi elämä oikesti muuttuu kun raitistuu? Miltä maistuu ”elämä raakana”?

Mietin pitkään, miten kuvailisin juovan ja raittiiin elämän eroja. Jos eroja pitäisi kuvata vain yhdellä lauseella, niin se kuuluisi näin: ”Vaikka raitis elämä ei todellakaan aina ole helppoa, mukavaa tai hienoa, niin se on silti joka sekunti parempaa kuin juova elämä”.

Miltä asiat konkreettisesti tuntuivat juovana aikana ja miltä ne tuntuvat nyt raittiina alkoholistina?

• Juovana: elämä oli tasapaksua, harmaata massaa. Vähän kuin elämää mustavalkoisen elokuvan sivuroolissa.
• Raittiina:  tunteet ovat palanneet ja aistit terävöityneet. Värit ja niiden eri sävyt ovat löytyneet uudestaan. Maailma näyttää kauniilta.

• Juovana: nukkumaan meneminen oli pelottavaa ja yöt levottomia. Juuri ennen nukkumaanmenoa join varmuuden vuoksi tiukkaa viinaa, että varmasti nukahtaisin. Nukkumaanmenoajan määritteli pääsääntöisesti se, mihin aikaan seuraavana päivänä piti olla ylhäällä ja mahdollisesti ajokunnossa. Yöt oli täynnä painajaisia, pelkotiloja, heräilyä ja hikoilua. Yleensä heräsin viimeistään viideltä aamulla ja olo oli järkyttävä. Aamuisin ei vuosikausiin ollut sellainen olo, että olisi oikeasti levännyt. Puhumattakaan siitä, että olisi ollut millään lailla virkeä tai valmis uuteen päivään. Aamupalaa ei uskaltanut edes ajatella.
• Raittiina: jossain vaiheessa iltaa tulee mukavan raukea ja rentoutunut olo. Pikkuhiljaa olen oppinut luottamaan, että nukahdan kyllä. Nykyään on mukavaa, oikeastaan ihanaa, mennä nukkumaan kun kroppa ja aivot kertovat väsymyksestä. Pääsääntöisesti nukun hyvin (luulin, että tämä ei olisi koskaan mahdollista) ja herään aamulla virkeänä ja täynnä virtaa. Aamiainen on yksi päivän mukavimmista hetkistä.

• Juovana: ihmisten kohtaaminen selvinpäin oli aina enemmän tai vähemmän hankalaa. Energia hupeni siihen, että mietti mitä muut ajattelevat, näkevät, haistavat tai vaistoavat. Jos energiaa vielä jäi, niin se meni oman olon tarkkailluun ja siihen kuuluisaan selviytymistaisteluun. Mulla ei ollut juuri mitään annettavaa kenellekään. Ei edes omille pojilleni. Olin kyllä paikalla mutta en oikeastaan koskaan läsnä.
• Raittiina: nautin ihmisten tapaamisesta. Kuuntelen mielelläni mitä ystäville kuuluu, suunnittelen tulevaisuutta ja kerron miten mulla menee. Pakonomainen tarve suorittaa elämää tunti kerrallaan on hävinnyt. Valtterin ja Elmerin kanssa touhottaminen on ylivoimaisesti hienointa mun maailmassa.

• Juovana: koko ajan oli ihan helvetinmoinen kiire johonkin. Mun inhokkisanonta oli ”nauti matkasta, se on tärkeämpi kuin määränpää”. Matka tarkoitti mulle aikaa, joka täytyi jotenkin saada kulumaan ennen kuin pääsee juomaan. Tätä matkaa taitettiin niin kärsimättömästi, että elämiselle, minkäänlaisesta nauttimisesta puhumattakaan, ei todellakaan ollut tilaa.
• Raittiina: kiire on hävinnyt. Yhdessä päivässä ehtii tehdä melkoisen määrän asioita kun krapula, juomisen suunnittelu ja ryyppääminen eivät täytä kalenteria. Tätä on vaikea selittää mutta mun raittius oikeastaan kiteytyy tähän fiilikseen. Suorittamisesta, kiireestä, tuskaisuudesta ja kärsimättömyydestä rauhallisuuteen, positiivisuuteen, iloisuuteen ja hetkessä elämiseen. Määränpää on välillä kaukana ja epäselvä mutta matka on tässä ja nyt. Ja mä todella nautin siitä.  

// tatu varpukari