Alkoholisti ei kestä vieroitusoireita
Mulla on hirveä olo, se helpottaa hetkeksi kun pääsen juomaan. Mikään muu ei voi auttaa tähän epämääräiseen tuskatilaan.
Alkoholistin elämä on jatkuvaa selviytymistaistelua tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon siten, että ilman päihdettä keho on jatkuvassa hälytystilassa.
Mitä oikeasti tapahtuu kun alkoholisti lopettaa juomisen?
Alkoholismi oireet
Alku on kohtalaisen lähellä maanpäällistä helvettiä, kehon jokainen reseptori kiljuu päihdettä. Pahimmillaan juomisen lopettamisen aiheuttamat viinakrampit ovat hengenvaarallisia. Delirium, tuttavallisemmin juoppohulluus, on pelottava olotila, jossa aistiharhat sekoittuvat todellisuuteen. Mä oon ollut Vietnamin sodan napalm-sateessa, Jurassic Parkissa, elävältä haudattuna, liskojen syötävänä ja vankilassa massamurhasta tuomittuna. Pahin delirium kesti kymmenen päivää. Onneksi olin sairaalassa lepositeissä enkä aiheuttanut vaaraa muille. Mä palasin noilta matkoilta mutta kaikki eivät palaa. Suomen sairaaloissa on kymmenittäin potilaita, joilla delirium on ”jäänyt päälle”. Heitä hoidetaan pitkäaikaisessa, käytännössä loppuelämän mittaisessa laitoshoidossa mielenterveyspuolella, usein suljetulla osastolla.
Pari positiivista faktaa vieroitusoireista; Ensimmäinen on se, että vaikka olisit juonut päivä- tai viikkokausia, niin pahimmat oireet menevät yleensä kohtuullisen nopeasti ohi. Puhutaan muutamasta päivästä, korkeintaan parista viikosta. Toinen hyvä puoli on se, että jos oikeasti haluat oppia elämään sairautesi kanssa ja raitistut, niin viekkarit tarvitsee kestää enää ainoastaan yhden kerran. Mieti, vain kerran. Viimeinen krapula.
Lyhyt- ja pitkäkestoisia oireita
Vieroitusoireet voidaan jakaa lyhyt- ja pitkäkestoisiin oireisiin. Yllä kuvaamani ovat lyhytkestoisia, välittömästi juomisen lopettamisen jälkeen tulevia oireita. Pitkäkestoisten oireiden kirjo on valitettavan laaja; nukkuminen on toivotonta, masentaa, ärsyttää, väsyttää, vituttaa, oksettaa ja pyörryttää. Ajatukset harhailevat ympäriinsä ja tuntuu, ettei mistään tule mitään. Vieroitusoireet ovat yksi osa riippuvuuden virittämää ansaa. Riippuvuus ei halua päästää irti. Juoppo tietää, että oireet helpottuvat parilla pitkällä viskihuikalla ja muutamalla oluella. Juoppo tietää myös, että samat oireet palaavat seuraavana päivänä mutta viekkareissa kärvistellessään hän ei halua ajatella seuraavaa päivää. Hänen on PAKKO saada helpottavat huikat JUURI NYT.
Vieroitusoireet ja niiden pelko olivat suurin syy siihen, että mun alkoholismi meni niin totaaliseksi. Mä pelkäsin viekkareita kuollakseni enkä uskaltanut katkaista putkea. Kymmenen vuoden aikana pystyin kolme kertaa lopettamaan juomisen kotona. Muuten mentiin avokatkon, katkon tai sairaalan kautta.
Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus. Keskushermostotasolla vaikuttava kemiallinen riippuvuus kieltää itsensä. Tämä mekanismi aiheuttaa sen, että pahimmatkin viekkarit unohtuvat kohtuullisen nopeasti. Tai vaikka ne varsinaisesti eivät unohtuisikaan, niin tarve saada päihdettä on hampaat irvessä selvänä riutuvalle juopolle suurempi kuin vieroitusoireiden pelko. Ja taas mennään.
// tatu varpukari
Alkoholismi oireet – Usein kysyttyä
Alkoholismi on riippuvuussairaus. Toimivinta apua alkoholismiin saa ammattimaisessa ja yksilöllisessä vertaisvalmennuksessa.
Tarvitsetko nopeasti apua alkoholismiin? Selvä Elämä oy:n valtakunnallinen päivystävä puhelin joka päivä klo 10 – 21: Kati Tommila/045 262 7410, Tatu Varpukari/045 6494 777, Virpi Multanen/044 987 3070.
Alkoholista ja alkoholismista on erittäin haasteellista päästä irti kotikonstein. Alkoholista pääsee parhaiten irti ammattimaisessa, yksilöllisesti räätälöidyssä vertaisvalmennuksessa.
Alkoholismi on perinnöllinen ja primäärinen sairaus. Alkoholismi on keskushermostossa ja aivoissa etenevä riippuvuussairaus. Edetessään alkoholiriippuvuus pikkuhiljaa syrjäyttää ihmisen oman päätöksentekokyvyn ja persoonallisuuden.
Alkoholismia hoidetaan tehokkaimmin ammattimaisella ja yksilöllisesti räätälöidyllä vertaisvalmennuksella.
Alkoholismin oireet ovat kokonaisvaltaisia. Alkoholismin oireet näkyvät psyykkisenä ja fyysisenä pahoinvointina sekä elämänlaadun heikkenemisenä. Tyypillisiä alkoholismin oireita ovat ahdistuneisuus, masennus ja unettomuus.