Alkoholismin psykologiset oireet joita ei aina tunnisteta riippuvuudeksi
Alkoholismin psykologiset oireet eivät aina näytä riippuvuudelta. Ne voivat näyttää väsymykseltä, ahdistukselta, huonolta itsetunnolta tai vain siltä, että elämässä on liikaa paineita. Usein oireet sekoitetaan masennukseen, ahdistukseen ja unettomuuteen.
Siksi niin moni tunnistaa ongelman liian myöhään. Tai ei tunnista ollenkaan.
Oireet, jotka naamioituvat arjen haasteiksi
Alkoholiriippuvuus ei ala sillä, että juo aamusta iltaan. Riippuvuus alkaa pikkuhiljaa ja tulee ajan kanssa näkyvämmäksi.
Alkoholi alkaa täyttää tiettyjä paikkoja arjessa. Se on se hetki, jota odottaa koko päivän. Helpotus, joka tulee ensimmäisen lasin jälkeen. Tapa, jolla viikko päätetään tai onnistuminen palkitaan.
Psykologiset oireet ovat usein ensimmäisiä merkkejä siitä, että suhde alkoholiin on muuttunut. Ne voivat olla esimerkiksi:
- Jatkuva ajatteleminen sitä, milloin seuraavan kerran voi juoda
- Tunne, että rentoutuminen ei onnistu ilman alkoholia
- Häpeä tai syyllisyys juomisen jälkeen, mutta silti sen toistaminen
- Ärtymys tai levottomuus, jos juominen jää väliin
- Tarve selitellä tai piilotella omaa käyttöä itseltään tai muilta
- Tunne, että alkoholi on ainoa keino käsitellä vaikeita tunteita
- Ärsyyntyminen, jos läheinen huomauttaa juomisesta
Nämä eivät kuulosta dramaattisilta, ja siksi ne on helppo selittää pois stressillä tai elämäntilanteella.
Milloin kyse on enemmän kuin huonosta jaksamisesta
Huono jaksaminen, huono unenlaatu, mielialan vaihtelut ja stressi ovat todellisia ja niiden juurisyy on tässä yhteydessä alkoholi.
Selvin merkki on se, että riippuvuus alkaa ohjata toimintaa ja ajatuksia, lopulta jopa persoonaa.
Psykologiset riippuvuuden merkit vahvistuvat yleensä vähitellen. Alkoholi yhdistyy yhä useampaan tilanteeseen. Se on mukana saunailtana, mökkireissulla, juhlissa, arkena ja lomalla. Hyvissä hetkissä ja vaikeissa. Lopulta on vaikea kuvitella mitään niistä tilanteista ilman alkoholia.
Kysy itseltäsi rehellisesti: hallitsenko minä juomistani, vai hallitseeko juominen minua?
Vertaisvalmennus, joka ymmärtää, mistä puhut
Selvä Elämän henkilökohtainen vertaisvalmennus on rakennettu juuri tähän tilanteeseen.
Vertaisvalmentajasi on henkilö, joka on itse elänyt sen, mistä puhut. Hän tietää mitä riippuvuus on todellisuudessa ja sen teoreettisen pohjan. Hän tietää, miltä tuntuu selitellä omaa juomista itselle. Hän tietää, millainen on se hetki, jolloin alkaa epäillä, onko tämä jo ongelma.
Valmennus on henkilökohtainen prosessi, jossa:
- Sinulle valitaan valmentaja, jonka kokemus vastaa omaa tilannettasi
- Laaditaan suunnitelma, joka sopii juuri sinun arkeesi
- Rakennetaan konkreettisia keinoja, jotka toimivat oikeassa elämässä
- Sama valmentaja kulkee rinnalla koko valmennuksen ajan
Tapaamiset toteutetaan etänä, Teams-videoneuvotteluna tai puhelimessa. Sinä valitset tavan, joka sopii elämäntilanteeseesi.
Tavoite on riippuvuudesta vapautuminen. Ei pelkkä juomisen vähentäminen, vaan sellainen elämä, jossa alkoholi ei enää hallitse ajatuksia, valintoja tai arkea. Lue lisää siitä, mitä alkoholiriippuvuudesta vapautuminen tarkoittaa käytännössä.
Ota yhteyttä, se ei sido mihinkään
Jos tunnistit itsesi tästä tekstistä, se on jo tärkeä havainto.
Seuraava tavoite on yksinkertainen. Ota yhteyttä Selvä Elämään. Mitään ei tarvitse päättää etukäteen. Kerrot tilanteestasi ja halutessasi me etsimme sinulle sopivimman vertaisvalmentajan tiimistämme.
Alkoholiriippuvuudesta voi vapautua. Selvä Elämä on auttanut tässä tilanteessa monessa eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Apua alkoholismiin on saatavilla silloin, kun olet valmis ottamaan yhteyttä.
Elämä ilman alkoholin hallitsevaa roolia on mahdollinen.